Heippa kaikki ihanat lukijamme!

Iloksemme voimme kertoa, että olemme saaneet uuden yhteistyökumppanin! Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään vaateliike vaan esittelemme teille ainutlaatuisen ompelimon Vaasan keskustassa. Minä ja Sandra neuvomme usein asiakkaitamme, kuinka helppoa vaatteiden ompeluttaminen oikeaan muotoon tai kokoon on. Halusimmekin siis tarjota tällaista palvelua asiakkaillemme varmistaaksemme parhaan mahdollisen palvelun.

Toteuttaaksemme tämän idean etsimme sopivia yhteistyökumppaneita ja löysimme ompelimo alexandran&mian. Samassa rytäkässä saimme myös mielenkiintoisen toimeksiannon asiakkaalta, joka tarvitsi taitavia ompelijoita. Yllä olevassa kuvassa näette kauniin asiakkaamme Annan, joka pääsi Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle 2018!

 

Linnan juhlien teemana oli ”kestävyys ja ympäristöystävällisyys”, mikä ei antanut meille stylisteille paljoa vaihtoehtoja. Kävimme kaikki Vaasan vähäisistä kirpputoreista läpi siinä toivossa, että löytäisimme oikean mekon, jota voisimme lähteä työstämään. Otimme mukaamme kaiken, jolla oli pienikin mahdollisuus ompeluttaa kauniiksi iltapuvuksi. Meidän piti todellakin olla luovia tämän toimeksiannon aikana.

Hauskaksi yllätykseksi morsiuspuku, joka lopulta valittiin työstettäväksi malliksi, oli kirppislöytö, johon uskoimme kaikista vähiten. Silkkisen kankaan ja häätunnelman takia ajattelimme, ettei siitä voi millään saada mitään muuta aikaiseksi.

Ennen

Halusimme todella eroon hääteemasta ja sen sijaan tuoda esille juhlallisemman tunnelman. Onneksi alexandra&mialla oli monia ideoita, joiden avulla mekko olisi valmis juhliin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti jättää viininpunaiset yksityiskohdat säästääksemme aikaa ja energiaa, mutta me stylistit emme kokeneet värin sopivan Annalle. Olimme aiemmin kokeilleet Annalle yhtä kirkkaan sinistä mekkoa, joka todella sai Annan sädehtimään. Emme kuitenkaan ajatelleet saavamme väriä näppärällä tavalla mukaan valitsemaamme mekkoon.

… mutta kuinka väärässä olimmekaan! Stylistit ja ompelijat ovat todella luova tiimi yhdessä! Alexandra&mia muuttivat värin kokonaan. Ja kuinka onnistunut lopputuloksesta tuli! Annan hiusten, silmien ja ihon sävyt sädehtivät vasten mekon sinistä väriä verrattuna punaiseen. Olimme niin tyytyväisiä!

Jälkeen

Suuri osa mekosta leikattiin pois ja peitettiin uudelleen, mikä antoi Annalle mahdollisuuden tanssia juhlissa.

Kangas, joka peitti olkapään, loi juhlavamman tunnelman ja toimi pisteenä i:lle tässä tyylissä, joka ei enää todellakaan ollut häämainen. Vyötärön saumat näkyivät paremmin ja ne mukailtiin juuri Annan vartalon mukaan, mikä todella sai kokonaisuuden ja istuvuuden paremmaksi kuin vanha malli. Ostimme ainoastaan uudet korvakorut ja nätin hopeanvärisen glitter-laukun, korostaaksemme vielä mekon sinistä ja valkoista väriä.

Emme halunneet ostaa edes uusia kenkiä ajatellessamme juhlien teemaa. Annalla oli mukana vanhat neutraalit valkoiset nahkakengät, jotka spraymaalasimme hopeansävyisiksi. Näin ne sopivat muihin asusteisiin. Hyvä eikö vain? Alla näette ennen ja jälkeen -kuvat kengistä.

Hihojen, vyötärön tai pituuksien ompeluttaminen saa vaatteet säteilemään ihan uudella tavalla. Oikea vartalotyyppi korostuu aivan toisella tavalla, jos housut, paidat ja takit istuvat juuri niin kuin niiden pitää. Yhdessä ompelimo alexandran&mian kanssa haluamme tarjota asiakkaillemme alennusta ommeltavista tuotteista:

1-2 tuotetta -5% alennus

 3 tai useampi tuote -10% alennus

Pienellä summalla voi vanhasta vähän liian isosta bleiseristä, joka roikkuu käyttämättömänä vaatehuoneessa, tulla uusi lempivaate!

Ompelimo alexandra&mialla on kotoisa ja vastaanottavainen liike, joka löytyy osoitteesta Pitkäkatu 30, 65100 Vaasa.

Kiitos asiakkaallemme Annalle, joka antoi tämän toimeksiannon ennen Linnan juhlia 2018 sekä alexandra&mialle työpanoksestanne!

Vaatteet ja asusteet: Kirpputorit & asiakkaan vaatehuone